|
|
Olet luultavasti jo tutustunut näillä sivuilla esiteltyihin koiriin.
Minulla on suuri onni ja ylpeys nyt esittäytyä niiden omistajaksi. Nimeni on Johanna Kuoppala, olen 18-vuotias kemiläinen abiturientti vuodelta -07.
Vili oli ensimmäinen koirani, jonka sain 11-vuotiaana. Sen takia päädyinkin näyttelyihin ja oikeastaan kamerankin taakse. Niin ja tekemään nettisivuja.
Vili on uros, jolla on luokseensa vetävää asennetta ja poikamaista "charmia".
Vaikka sen kehäkäyttäytyminen olikin n. 3-vuotiaaksi aika kamalaa
tuli sitä silti vietyä, koska omaan silmään se on niin hieno koira. Maailman komein uros, tottakai! Sen ensimmäiset näyttelyt menivätkin aika riman alle,
mutta jostain syystä oli aina pakko mennä uudestaan. Kun näyttelykärpänen puree niin se puree, menipä kuinka huonosti tai hyvin tahansa niin näyttelyissä on
aina silti ollut mukavaa ja se on tarjonnut ihan oman maailmansa irti arjesta. Lopulta Vilistä tuli kuin tulikin valio, itse asiassa
Suomen, Ruotsin ja Norjan valio ja vielä kansainvälinen valio.
Sen tilitä löytyy myös niin pari rop- ja vsp- kuin ryhmäsijoitustakin.
Innostuneena koiraharrastajana on tullut kokeiltua paljon muutakin. Aina on täytynyt mennä "nuuhkimaan ilmaa", kun siihen on tarjoutunut tilaisuus.
Vilin kanssa kokeiltiin myös agilitya, TOKOA ja käytiin myös tutustumassa luonnetestiinkin. Toivoisinkin parempia harrastusmahdollisuuksia myös
tänne pohjoisemmaksi. Vaikka siitä täytyy olla kiitollinen että kursseille kyllä pääsee kun vain haluaa.
Nykyään Vili on eläkkeellä, mutta koiraharrastus ei ole suinkaan loppunut siihen. Näyttelyissä on tullut käytyä seuraamassa äitini koiria ja syvenpää perehtymistä
on tarjonnut kokemukset kasvattajan tyttärenä. Jalostustoiminta on ollut niin antoisa ja kasvattava kokemus, että ehkäpä jonain päivänä hairahdun siihen itsekin.
Vaikka Vilin jäätyä eläkkeelle oli mukava vain seurata kehiä ja muuta toimintaa ilman jännitystä oman koiran menestyksestä, poltteli minua useamman vuoden ajatus
toisesta omasta koirasta. Olisi mukava mennä taas kehiin ja hermoilla itsensä hulluksi. Lopulta aloin tuumasta toimeen ja joulun alla 2006 kuljetin Kirkkonummelta
Kemiin pienen ja sievän whippetnarttu Frijan.
Myös Frija on ollut paljon enemmän kuin olen siltä odottanutkaan ja omalla tavallaan yhtä kasvattava kokemus kuin Vili. Koirana se oli ihan erilainen kuin bichonit
ja sen tapakasvattaminen oli yhtä haasteellistä kuin Vilin aikanaan. Täytyy myöntää että whippet on ollut bichonista niin poikkeava kokemus, että kahdeksan koiravuoden
jälkeen sitä tunsi itsensä taas aivan aloittelijaksi. Frijankin kanssa on jo näyttelyura aluillaan ja sen kanssa olenkin joutunut itse kehään.
Olen ollut todella onnekas kun olen saanut kasvaa nuoruuteni näiden hienojen koirien keskellä. Innolla odotan tulevia vuosia ja toivon, että onni on myötä
vastaisuudessakin. Sillä päälimmäisenä koiraharrastustani miettiessä on kiitollisuus; vastoinkäymisistä huolimatta meillä on aina mennyt suhteellisen
hyvin ja koiramme ovat terveitä, kauniita ja niiden kanssa on ennen kaikkea ilo elää.
  |
|
|
 |
